Ulko-ovien ostaminen on vaivalloista, hankalaa ja vastenmielistä – vai onko?

 

Me Päijänne-ovilla ymmärrämme, että ulko-oviostoksille ryhtyminen voi tuntua pakolliselta pahalta. Korvausostoksille ryhdytään monesti sitten vasta kun on ihan pakko, tai kun ”pakko” on jatkunut jo useiden vuosien ajan. Uudiskohteessa saatetaan hioa monta muuta detaljia pieteetillä ovivalintoja ennemmin. Ymmärrämme erinomaisen hyvin: keskimäärin ulko-ovi ei herätä kansassa samanlaista riemua kuin meissä Päijänne-ovilla.

Ulko-oven hankinnassa on vähän kenkkua, että sitä ei oikein voi hankkia ilman, että edes jonkin verran perehtyy tuotteeseen, niiden tekniseen suorituskykyyn, sekä siihen, mistä suorituskyky muodostuu. Ulko-oven järkevä elinkaari on jossain 20 käyttövuoden tuolla puolen. Montako ovihankintaa teet näin ollen elämäsi aikana? Aivan. Kyseessä on ostos, jonka kanssa liikut vieraalla tontilla, jonka teet enintään kerran elämäsi aikana, mutta joka samaan aikaan edellyttää vähän perehtyneisyyttä. Me Päijänne-ovilla ymmärrämme tämän kaiken kyllä.

Haluamme osaltamme tehdä ulko-oven hankinnasta sinulle mahdollisimman helppoa ja vaivatonta ja madaltaa kynnystäsi käydä oviostoksille. Haluamme tarjota niin paljon tietoa, kuin koet tarvitsevasi - samalla myös liialliselta informaatioähkyltä sinua säästäen. Haluamme, että tieto on kansankielistä ja mahdollisimman helppoa sisäistää, siksi me emme puhu sinulle ammattislangia, emmekä sekoita päätäsi pitkällä listalla teknisiä faktoja. Tosin niitäkin sinulle kyllä kädenkäänteessä löytyy, jos teknisiä faktoja kaipaat. Meille on myös tärkeää, että sinulle löytyy paras tarkoituksenmukainen ratkaisu - siis sellainen, mikä sopii sinun taloosi, arkesi tarpeisiin ja budjettiisi, ja kaikkeen tähän yhtä aikaa.

Päijänne-ovien asiakaspalvelun kanssa kartoitat miellyttävästi ja nopeasti, mikä sinulle ovihankinnassa on olennaista ja saat tarkoituksenmukaisen ratkaisuehdotuksen tarpeisiisi ja odotuksiisi. Jos mieluummin haluat tutkia ulko-ovivalikoimaa itseksesi silloin kun se parhaiten sinulle sopii; mainiota, meillä on verkkokauppa kattavine vaihtoehtoineen ja verkkosivuillamme paljon oviostoksiin liittyvää selkokielistä informaatiota.

Tutustu lisää verkkosivujemme neuvovaan sisältöön:

Ostajan opas

Rakennusmääräykset

Ulko-ovien asennus- ja huolto-ohje

Miten voimme olla palveluksessasi?

Anne

 
 
 

Blogin kirjoittaja, Anne Sireni, on Päijänne-oven brändin, markkinoinnin ja yrityksen toiminnan kehittämisen hermokeskus. Anne visualisoi, suunnittelee, tutkii, perehtyy ja haaveilee. Hän kuuntelee ja haluaa ymmärtää. Asioiden tekeminen aina vain paremmin on Annelle sydämen asia ja työssään Päijänne-ovilla hän pääsee toimimaan sen lisäksi että mukavuusalueellaan, myös itseään sopivasti haastaen ja uusiin tilanteisiin heittäytyen.

 
 
 
Guest User