Päijänne-ovi yhdistää puusepän artesaanityötä tehdasvalmistettuun korkeaan laatuun

 

Puu tuotantomateriaalina vaatii sen syvää tuntemusta. Se ei ole mitoiltaan millintarkka, eikä koostumukseltaan homogeeninen. Se painuu aavistuksen kovassa puristuksessa, laajenee ilmankosteuden lisääntyessä, sekä kiertyy ja halkeilee sahattuna. Mitoiltaan jämptin ulko-oven valmistaminen edellyttää, että materiaalin käyttäytymisestä on syvä käytännön tuntemus.

Päijänne-ovet tunnetaan huipputason tekemisen taidostaan, joka on saavutettu 30 vuoden aikana ulko-ovivalmistuksesta kertyneellä kokemuksella ja yli 60 vuoden puunkäsittelykokemuksella. Ulko-ovemme ovat kaikki lämpörakenteisia – siis eristettä sisältäviä ja levyllä jäykistettyjä. Ovemme ovat lähtökohtaisesti 90 mm paksuja, jonka johdosta perusmallistoamme voi pitää markkinoiden lämpimimpänä. Ohuemman 70 mm paksun ovirakenteen laitamme vain varastonoviin, joka monesti voi olla kylmä tai puolilämmin tila.

Joka ikinen valmistettu Päijänne-ovi on levyrakenteinen. Se tarkoittaa sitä, että oven sieluna ja sydämenä on jäykistealumiinin, hdf-kuitulevyn ja eristeen muodostama niin sanottu aihio silloinkin, kun oven pinnassa on puupanelointi. Tällä varmistamme, että yksikään ovistamme ei ole altis vääntymään, vaan pysyy suorana ja eristää lämpöä vaativissakin olosuhteissa. Me Päijänne-ovilla haluamme, että oviostos menee kertaheitolla onnellisesti maaliin asti, eikä oven suorituskyvystä tai laatuvaikutelmasta tarvitse valmistajalle negatiivista palautetta antaa. Yrittäjillemme ja henkilökunnallemme on kertynyt vuosien ja vuosikymmenten kokemuksesta valtavasti hiljaista tietoa puumateriaalin käyttäytymisestä Suomen ilmastossa. Päijänne-oven tuotekehitys on asiantuntevissa käsissä.

Pieteetillä valmistettu, mutta puusepän artesaanityötä ulkoisesti muistuttava Päijänne-ovi valmistuu modernissa ja digitalisoidussa tehtaassamme Suomessa. Tällä varmistamme tuotteidemme räätälöitävyyden kustannustehokkaasti, korkean ja tasaisen laadun ja pidämme samalla tuotteidemme ostohinnat asiallisella tasolla.

Jos etsit huippuluokan suorituskykyä, yksilöllisyyttä, puusepäntaitoa kauneimmillaan, ja tätä kaikkea järkevään hintaan – käännä katseesi Päijänne-oveen.

Anne

 
 
 

Blogin kirjoittaja, Anne Sireni, on Päijänne-oven brändin, markkinoinnin ja yrityksen toiminnan kehittämisen hermokeskus. Anne visualisoi, suunnittelee, tutkii, perehtyy ja haaveilee. Hän kuuntelee ja haluaa ymmärtää. Asioiden tekeminen aina vain paremmin on Annelle sydämen asia ja työssään Päijänne-ovilla hän pääsee toimimaan sen lisäksi että mukavuusalueellaan, myös itseään sopivasti haastaen ja uusiin tilanteisiin heittäytyen.


 
 
 
Guest User