Yrityksemme on 60 vuotias

280319-po-julavuosi-09.jpg
 

50-luvulla Suomessa elettiin teollistumisen aikakautta pula-ajan päätyttyä. Kehittyminen säännöstelyn aikakaudesta kulutusyhteiskuntaan oli nopeaa. Käsityöläisyys eli kukoistusaikaansa suomalaisten tarvitessa puusepäntuotteita koteihinsa. Jokaisessa maalaiskylässäkin oli oma puuseppä, ehkä useampiakin.

Tällainen oli myös Esa Sirenin tausta, kun hän vuonna 1958 perusti Sysmän Ikkuna ja Ovi Oy:n puusepäntoimintansa pyörittämisen kasvaviksi puitteiksi. Yrityksen tuoteskaalassa olivat ensimmäisinä vuosikymmeninä ikkunat ja ovet, huonekalujen komponentit ja toki kaikenlainen muukin mahdollinen, jota kylänmiehet ja -naiset Esalta tulivatkaan kysymään. Esalla oli suunnittelusilmää ja ennakkoluuloton ote puusta tekemisen tapoihin.

Suomalainen rakennuspuusepänteollisuus elää tänä päivänä tuonnin ja kalliiden työvoimakustannusten aiheuttamien paineiden puristuksessa. Baltian tehokkaissa pienen kirkonkylän kokoisissa tehdasyksiköissä valmistetun bulkkitavaran kanssa ei voi ajatella kilpailevansa. Erottautuminenkin ulko-ovissa on vaikeaa, sillä tuotteet ovat samankaltaisia kaikilla alan toimijoilla. Sysmän Ikkuna ja Oven strategia on ollut erikoistua ja koettaa tehdä asioita eri tavalla ja kenties tehokkaammin.

Ennakkoluulottomuus ja reipas yrittäjämieli on periytynyt yrityksen nykyiseen yrittäjäsukupolveen. Hannun ja Matin kyky ajatella laatikon ulkopuolelta on olennaista, sillä vain kekseliäällä on tulevaisuutta rautakauppaketjujen tarjotessa markkinoille omien tuotemerkkiensä ovia alle kotimaisen oven omakustannushinnan.

Historia yrityksessä on jo pitkä, mutta tulevaisuuteenkin on hyvä kurkistaa. Yrittäjäperheen pikkuväelle ovitehdas on rikkaus ja mitä jännittävin leikkipaikka. Tuleepa seuraavasta sukupolvesta aikuisiksi vartuttuaan sitten minkä alan ihmisiä tahansa, kädellä tekemisen taidosta on heille iloa läpi elämän. Siksi Isä-Matti tarkasti vahtivalla silmällä, mutta lempeydellä antaa pienten lastensa ottaa tuntumaa puun ja puuntyöstölaitteiden turvalliseen käsittelemiseen. Loppujen lopuksi, siitähän se arvokas hiljainen tieto syntyy; itse kokeilemalla ja tekemällä.

Yritys juhli pyöreitä vuosiaan rennosti ja omannäköisesti; henkilökunnan kesken silkan humpuukin parissa rentoutuen.